TIEDOTE SEURAMME TOIMINNAN TILASTA

Hei,

 

Kovasti nyt maailmaa koetellaan tässä viruksen kourissa. Tämä koskettaa meitä tavalla tai toisella ihan jokaista. Huoli on monella kova ja varmasti myös meidän monien jaksamista koetellaan kovasti kun monet meistä pyrkii hoitamaan omat työnsä joko normaalisti tai etätöinä, samalla lapsiamme opettaen koulutehtävien kanssa ja koittaen jollakin tavalla pyörittää arkirutiineja.

 

Monien eri tutkimuksien lopputuloksena onkin se, että juuri tällaisissa tilanteissa se normaalin arjen pyörittäminen mahdollisimman normaalilla tavalla ja rytmillä, antaa lapsillemme ja myös itsellemme turvaa.

 

Ilmoitimme jo hetki sitten, että noudatamme palloliiton ohjaistusta harjoituksien ja pelien väliaikaisesta tauosta, myös valtioneuvosto on kietänyt yli 10 hengen kokoontumat. Olemme suunnitelleet kuitenkin samaan aikaan valmentajiemme kanssa, kuinka saamme tehtyä kaikkemme siten, että seuramme jäsenet saisivat mahdollisimman hyvin ohjattua tukea jalkapalloilijan kehittymisessä sekä kannustettua kaikkia edelleen aktiivisesti ja säännöllisesti liikkumaan mahdollisimman monipuolisesti.

 

Valmentajamme on jakanut kaikille joukkueeille omatoimiharjoitteita ja pyytänyt kaikkia lähettämään niistä videoita / kuvia seuramme vakituisille valmentajillemme. Harjoitteiden lähettäminen joukkueiden pelaajien käyttöön sekä video / kuva vastaanottamisen vastuut on nyt jaettu alla kuvatun mukaisesti. Pelaajien toivotaan olevan aktiivisia kuvien ja videoiden ottajia sekä mikäli pelaaja niin toivoo, valmentajamme voi antaa henkilökohtaista palautetta pelaajalle sekä vinkkejä suorituksien parantamisiin.

 

(Ossi B,P15,P14; Marko P10, T7-8-, T 12-13; Mari P11, P12, P13; Åke P7, P8, P9 + T 9-11)

 

Seuramme kaikki valmentajat työskentelevät siis seuramme jäsenien hyväksi täysillä kokoajan. Seuraamme kehittyy tässä samalla valtavalla materiaali / harjoitepankilla jota pystymme tietenkin hyödyntämään jatkossakin. Olemme myös rakentamassa joukkueiden valmentajille erilaisia koulutuksia, joita on tarkoitus kouluttaa kaikille valmentajillemme Teams alustalla (teams = periaate sama kun skype, mutta uudempi ja parempi versio) Tutkimme samalla myös mahdollisuutta nauhoittaa nämä koulutukset, jotta koulutukset olisi mahdollista katsoa ja kuunnella itselle sopivassa ajankohdassa.

 

Seuramme uudet Internetsivut aukeavat ihan muutaman päivän sisällä ja saamme kehitettyä sen sisällön kaikkia jäseniä tukevaksi ja myös ajantasalla olevaa materiaalia sisältäväksi sivustoksi.

 

Kuten alussa totesin, niin tämä korona virus koettelemus on meille kaikille varsin raskas, mutta samalla meidän tulee muistaa, että terveet ihmiset kestävät paremmin kaikkia erilaisia viruksia ja tauteja. Varmistetaan me yhdessä, että meidän seuramme pääsee pandemian yli mahdollisimman pienillä kolhuilla ja tulemme ulos entistä vahvempana ja yhtenäisenä seurana. Seuramme tärkein tehtävä on opettaa lapsille ja nuorille jalkapalloa ja muita erilaisia liikunnallisia ominaisuuksia. Mukaan tähän toimintaan haastetaan myös teidät kaikki vanhemmat ja huoltajat.

 

Kotkan Kaupungille iso Kiitos siitä, että maalit tulivat ulkokentille, Janne Hyppöselle seurassa myös iso kiitos siitä, että sait tämän aikaan ! Nyt on junioreillamme turvalliset paikat tehdä omatoimitreenejä, muitetaan kuitenkin se, että niitä 10 hengen tai sitä suurempia kokoontumisia EI TEHDÄ.

 

Valmentajiltamme on junioreille tullut siis paljon erilaisia harjoitteita, niin jalkapallollisia kuin fysiikka treenejä sekä juoksulenkkejä. Nyt on kaikilla vanhemmillakin mahdollista päästä oman lapsensa kanssa harrastamaan ja liikkumaan valmiiden ohjeiden parissa. Ja toivottavasti saamme teitä vanhempia aktivoitua entistä enemmän lapsenne harrastukseen mukaan ja tietenkin kaikki te olette myös erittäin tervetulleita seuramme hallinnon vapaaehtoistyöhön mukaan !!

 

Mikäli te vanhemmat innostutte kovasti esimerkiksi fysiikkaharjoitteiden tekemisestä lapsenne kanssa, niin olkaa ihmeessä yhteydessä lapsenne joukkueen edellisellä sivulla nimettyyn vastuuvalmentajaan ja hän toimittaa myös teille vanhemmille sopivia fysiikkatreenejä tehtäväksi.

 

Liikkuminen on kaikkien ilo ja oikeus !

 

Terveisin;

FC KTP Juniorit

Mikko Vaahersalo

+358 44 4253143