Haemme päätoimista valmentajaa – tule osaksi KTP-yhteisöä!

Toimintamme kehittyessä ja harrastajamääriemme kasvaessa, FC KTP Juniorit ry hakee joukkoonsa innostunutta ja motivoitunutta valmentajaa. Tehtävässäsi työskentelet lähtökohtaisesti T18 sekä P12 -joukkueiden päävalmentajana. Rooliisi kuuluu myös talenttivalmennuksiin sekä seuran järjestämiin leireihin osallistuminen.

Toivomme sinulta
Tulevaisuuden tähti tai lajin kokenut konkari – molemmat ovat tervetulleita yhteisöömme!

Tehtävän menestyksekäs hoitaminen edellyttää hyviä vuorovaikutustaitoja nuorten sekä heidän vanhempiensa kanssa. Hyvät yhteistyötaidot ja myönteinen asenne tukevat onnistumistasi myös muiden seuran sidosryhmien kanssa. Seuran arvojen mukainen käyttäytyminen ja toiminta on meille tärkeää.  Organisointikyky ja kehityshalukkuus ovat sinulle myös tuttuja piirteitä.

Tarjoamme seurassamme tasokasta valmennusta, joten toivomme, että sinulta löytyy mielellään UEFA A/B tutkinto. Arvostamme kuitenkin oppimis- ja kehittymishalukkuutta, joten jätäthän rohkeasti hakemuksen, vaikka olisit koulutuspolkusi alussa – silloin kouluttaudumme yhdessä! Oman ammattitaidon kehittämiseen suhtaudumme erittäin positiivisesti ja valmentajamme osallistuvat mm. SPL:n koulutuksiin.

Työssäsi tarvitset perinteisiä tietoteknisiä välineitä, joten niiden käytön toivomme myös olevan tuttuja.

Meistä
Olemme tämän intohimoisen ja perinteikkään jalkapallokaupungin yksi suurimmista urheiluseuroista. Seuramme näkyy ja kuuluu katukuvassa – vihreä-valkoisia varusteita kannamme suurella ylpeydellä. FC KTP Juniorit ry:ssä harrastaa tällä hetkellä noin 900 pelaajaa, jotka ovat 3-20 -vuotiaita. Seura on kaikille pelaajille avoin ja tarjoamme jokaiselle ikäluokalle ja sen pelaajille mahdollisuuden harrastaa ja kilpailla omalla tasollaan. Seuran pelaajapolku mahdollistaa harrastamisen aina edustusjoukkueeseen saakka niin miehissä kuin naisissa.

Kiinnostuitko?
Toivottavasti kuulemme sinusta pian! Hakemuksia otamme vastaan 20.10.2024 asti. Vapaamuotoisen hakemuksen ja CV:n lisäksi toivomme saavamme työnäytteenä yhden viikon harjoittelusuunnitelman sekä yhden päivän harjoitussuunnitelman. Molemmat suunnitelmat voivat olla jo tekemiäsi töitä.

Hakemukset toimitetaan sähköpostitse osoitteeseen: niclas.nortemo@fcktp.fi

Lisätietoa tehtävästä saat FC KTP Junioreiden valmennuspäälliköltä:

Niclas Nortemo
Niclas.nortemo@fcktp.fi
+358 44 922 0481