Ajankohtaisia koronaohjeita – altistumiset ja osallistuminen harjoituksiin

Kymenlaaksossa uudet koronatartunnat ovat jatkaneet kasvuaan ja olemme edelleen koronavirustilanteen leviämisalue. Aluehallintovirasto määräsi Kymenlaakson liikunta-, harrastus- ja virkistystilat suljettavaksi 20.1.-2.2.2022 väliseksi ajaksi. Suljetuksi määrättyjä tiloja voi kuitenkin käyttää vuonna 2003 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten ja nuorten ohjattuun harrastustoimintaan, joten FC KTP Juniorit ry:n harrastajien harjoitukset jatkuvat toistaiseksi normaalisti, terveysturvallisuus huomioiden. Jo aiemmin voimassa olleiden ohjeistuksien lisäksi, suuremmat ryhmät jaetaan maksimissaan 15 henkilön harjoitusryhmiin ja ryhmiä ei sekoiteta harjoituksien aikana.

 

Altistunut, tartunta – milloin treeneihin?

Alla Kotkan kaupungin altistusohje, johon Kymsote on tehnyt päivitykset 20.1.2022.

 

KORONA-ALTISTUSOHJE ALTISTUNEILLE

Altistuneiden on hyvä seurata vointiaan 5 vrk ajan altistumispäivästä eteenpäin. Kymsoten tartunnanjäljitys ei enää kontaktoi altistuneita.

Oireeton altistunut saa jatkaa päiväkodissa, koulussa ja töissä. Oireeton altistunut voi palata harjoituksiin 5 vrk:n kuluttua altistumisesta.
Turhia sosiaalisia kontakteja on hyvä välttää altistumista seuraavat päivät ja omaa vointia tulisi seurata tarkasti. Koronaviruksen oireita voivat olla:

  • tavallisena flunssana pidetyt oireet, kuten nuha ja räkäisyys, nenän tukkoisuus, aivastelu
  • kurkun tai nenän kutina
  • yskä
  • kurkkukipu tai kurkun karheus
  • päänsärky
  • haju -ja/tai makuaistin häiriöt
  • väsymys tai voimattomuus
  • lihaskivut
  • hengenahdistus
  • pahoinvointi, oksentelu
  • ripuli
  • vatsakivut
  • kuume

Oireisena kouluun, päiväkotiin, harrastuksiin tai työpaikalle ei saa mennä. Oireisena jäädään aina kotiin.

Jos oireita tulee, on hyvä tehdä koronakotitesti tai hakeutua viralliseen Kymsoten testiin.

 

VOIKO LAPSI MENNÄ KOULUUN, PÄIVÄKOTIIN TAI HARRASTUKSIIN, JOS SAMASSA TALOUDESSA ASUVALLA ON KORONATARTUNTA:

  • Kymsoten ohjeiden mukaan:
    • oireeton lapsi voi mennä kouluun tai päiväkotiin ilman varoaikaa.
    • harrastuksiin lapsi voi palata vasta, kun sairastuneen perheenjäsenen oireiden alusta on kulunut vähintään viisi vuorokautta.
    • jos lapsella on oireita, lapsen ei tule mennä päiväkotiin, kouluun eikä harrastuksiin.
  • Perheen tulisi arvioida koronasairastuneiden tilanne ja sen pohjalta harkita, meneekö lapsi päiväkotiin tai kouluun heti vai vasta viiden vuorokauden jälkeen. Näissä tilanteissa on toivottavaa noudattaa varovaisuuden periaatetta

 

JOS ASUT SAMASSA TALOUDESSA KORONAAN SAIRASTUNEEN KANSSA TAI OLET OLLUT LÄHEISESTI TEKEMISISSÄ TARTUNNAN SAANEEN KANSSA:

  • Vältä mahdollisuuksien mukaan kodin ulkopuolisia kontakteja, kunnes sairastuneen henkilön oireiden alusta on kulunut viisi vuorokautta. Jos useita perheenjäseniä sairastuu, viisi vuorokautta lasketaan viimeisimpänä sairastuneen oireiden alusta.
  • Käytä kodin ulkopuolella kasvomaskia.
  • Jää etätöihin, jos se on mahdollista. Jos olet täysin oireeton, voit mennä töihin kasvomaskia käyttäen ja kontakteja välttäen.

 

POSITIIVINEN KORONATARTUNTA, MILLOIN TAKAISIN HARJOITUKSIIN:

  • Lääkäri tai muu hoitohenkilökunta ohjeistaa positiivisen koronatartunnan saaneita ja määrittelee, milloin tartunnan saanut voi osallistua jälleen harjoituksiin.

 

Korona-ohjeistukset:

  • Hygieniasta huolehditaan korostetusti, eli muistetaan edelleen hyvä käsi-, yskimis- ja aivastamishygienia. Juomapullo on hyvä nimetä.
  • Harjoitustilaan tulee saapua vain juuri ennen oman vuoron alkua ja tilasta on poistuttava välittömästi treenien päätyttyä. Myös tarpeetonta muuta oleskelua hallilla tulee välttää (koskee myös vanhempia/huoltajia).
  • Vältetään turhaa pukuhuoneiden käyttöä, joten treeneihin olisi hyvä saapua varusteet päällä. Mikäli pukuhuonetta on tarpeen käyttää, on turvavälejä noudatettava.
  • Vahva maskisuositus on voimassa 12-vuotta täyttäneiden ryhmäharrastuksissa, joten 12-vuotta täyttäneet käyttävät maskia muualla paitsi treenatessa, esim. pukuhuoneissa.
  • Vanhemmat ja huoltajat eivät toistaiseksi voi jäädä katsomaan treenejä tai pelejä sisätiloissa järjestettäviin tapahtumiin. Mikäli treenit tai peli järjestetään ulkona, noudatetaan voimassa olevia hygieniakäytäntöjä turvaväleineen. Huom! Aivan pienempien lasten harjoituksissa, joissa vanhempi osallistuu toimintaan lapsen kanssa (esim. perhefutis), vanhempi luokitellaan treenaajaksi, joten maskia ei ole välttämätöntä käyttää treenin aikana.